Yliopistokatu 40
FIN-90570 OULU
+358-40-753 3486
oh8ta at oh8ta dot fi

Vinkkejä aloittelijoille VHF/UHF-testeihin Suomessa

Dokumentin tiedot koskien varsinaisia kisoja ovat päässeet vanhentumaan, mutta vinkit ovat muuten vieläkin ajankohtaisia. Nykyisellään vastaavat kisat käydään nimellä Nordic Activity Contest, jota usein kutsutaan myös tiistaitestiksi.


Dokumentin tarkoitus

Suomessa järjestetään kuukausittain VHF- ja UHF-alueen radioamatöörikilpailuja, joihin osallistuu suurehko joukko amatöörejä. Uusien kutsujen kuuleminen kisassa ja ennenkaikkea näkeminen pisteluetteloissa on käynyt harvinaisemmaksi, ja yhtenä syynä tähän on esitetty aloittelijoille suunnatun tietopaketin puuttumista.

Tietoa kisasta on kirjoitettu satunnaisesti Radioamatööri-lehdessä, mutta perusasioiden kertaus on ollut hyvin ylimalkaista. Lisäksi uusilla amatööreillä ei välttämättä ole käytössään vuosia vanhoja lehtiä, joissa olisi asiasta ollut laajempi artikkeli.

Tämän puutteen korjaamiseksi olen koonnut hieman viimeisen vuoden ajalta löytämääni tietoa yhden artikkelin alle, joka toivottavasti auttaa ja innostaa uudet radioamatöörit reippaasti mukaan leikkimieliseen kisailuun, jonne jokaisella radioamatööriluokalla on yhtäläinen mahdollisuus osallistua.

Vihjeet ja tiedot eivät ole virallisia ja niissä voi olla virheitä. Kirjoittaja ei luonnollisestikaan kanna mitään vastuuta näiden ohjeiden seuraamisesta tai seuraamattajättämisistä.

Kommentteja ja parannusehdotuksia otetaan vastaan. Kiitoksia kaikille kommentteja antaneille, ennenkaikkea Heikille, OH8HMX ja Penalle, OH3BK.

Pekka Pussinen, OH8HBG, pekka.pussinen @! oulu.fi

Mikä kisa?

VHF-testi (2m eli 144MHz bandilla) ja UHF-testi (70cm eli 432MHz bandilla) ovat Suomen Radioamatööriliitto ry:n aktiivisuuskisoja, jotka kuitenkin ovat avoimia kaikille radioamatööreille. Kisojen säännöt ja viralliset järjestelyt päättää SRAL:n VHF-valiokunta. Viralliset säännöt löytyvät SRAL:n WWW-sivuilta, ainakin tätä kirjoittaessa osoitteesta http://www.sral.fi/testit/yleis/malja_2001.htm.

Kisojen tarkoitus on nostaa kulloinkin käytettävien taajuusalueiden aktiviteettia ja rohkaista ihmisiä pitämään yhteyksiä muihinkin asemiin kuin normaalisti pidetään.

Kisoissa käydään "osakilpailukisaa", eli jokaisen kuun parhaat saavat mainetta ja kunniaa kisatuloksissa. Lisäksi kisoissa käydään koko vuoden kestävää maljakisaa, jossa yhdeksän parhaan tuloksen kilpailut huomioidaan kokonaiskilpailun sijoitukseen.

Kisa on varsin mainio juuri aloittelijoille, sillä mukaan pääsevät kaikki radioamatööriluokkaan katsomatta (kaikilla on oikeudet 2m ja 70cm taajuusalueille).

Lisäksi kisaa käydään 6m (50MHz) ja 23 sentin ja ylempien (1,2GHz-) taajuuksien taajuusalueilla. Niihin pätevät suunnilleen samat ohjeet kuin näihinkin, pienillä muutoksilla mm. pistelaskussa.

Lisäksi nämä ohjeet sopivat pääpiirteissään joka kuun kolmas torstai käytävään Tietoliikenneluokan aktiivisuuskisaan, joiden säännöt kuitenkin poikkeavat hieman tiistaikisoista mm. vaadittujen tietojen vaihtamisen suhteen.

Tämän lisäksi jokaisen soveltuvan kuun viidentenä tiistaina käydään Gigatesti.

Milloin kisa?

Kisa Aika Ohjeet?
2m (144-146MHz) testi Jokaisen kuun 1. tiistai kello 20-24 Suomen aikaa. On
70cm (432-438MHz) testi Jokaisen kuun 2. tiistai kello 20-24 Suomen aikaa. On
SHF/mikroaalto (1,2GHz-) testi Jokaisen kuun 3. tiistai kello 20-24 Suomen aikaa. On
6m (50-52MHz) testi Jokaisen kuun 4. tiistai kello 20-24 Suomen aikaa. On
Tietoliikenneluokan aktiivisuuskisa (70cm)
UHF-torstai
Jokaisen kuun 3. torstai 20-24 Suomen aikaa. On
Gigatesti Jokaisen kuun 5. tiistai 20-24 Suomen aikaa. On

Mitä tarvitsen?

Radioamatöörilupa tai radioamatööriluvan omistava ystävä
Oliko yllätys? Kisailemaan pääsee myös jos saat radioamatöörikaverin houkuteltua mukaan; voit workkia kaverin tunnuksella kaverin valvoessa vierestä.
Radio kisataajuuksille
Alkuun pääsee pienemmälläkin radiolla, "Moppe" tms. on ihan hyvä. Mitä enemmän tehoa, sen mukavampi, mutta antennilla on suurempi merkitys tulokseen kuin teholla.
Muista myös, että tarvitset myös hyvän vastaanottimen! Ei riitä että vasta-asema kuulee sinut, vaan sinun pitää kuulla myös vasta-asema yhteyden saamiseksi! Eli pelkkä teho ei tee onnelliseksi.
Antenni
Suuntaava, kääntyvä antenni on hyvä. Alkuun pääsee, varsinkin ruuhka-Suomessa, myös ympärisäteilevällä antennilla. Korkeus maanpinnasta ja merenpinnasta mahdollisimman korkeaksi, ja lähellä ei kannata olla hirvittäviä esteitä (esim. kerrostaloja). Jos polarisaatiota saa valita, niin vaakapolarisaatio ehdottomasti (en perustele tässä, mutta suosittelen).
Virtalähde
Voi yrittää ilmankin, mutta tuo jännittävää lisämakua kilpailuun jos hankkii heti ensimmäiseen kilpailuun. Myös akku on virtalähde.
Loginkirjoitusväline
Paperiarkki ja lyijykynä on mainio alku, mutta kannattaa siirtyä mahdollisuuksien mukaan tietokoneeseen ja logisoftaan mahdollisimman nopeasti.
Tietoa
Oma lokaattoriruutusi
Helpoiten saat selville oman lokaattorisi maanmittauslaitoksen karttapaikan avulla osoitteesta http://www.kartta.nls.fi/. Sivujen käyttäminen vaatii rekisteröitymisen, ja rekisteröitymisen jälkeen pääset selaamaan suomalaista kartta-aineistoa.
Mene sisään karttapalveluun ja klikkaa kartan alalaidassa Asetukset / Settings -linkkiä. Aseta sieltä päälle Maidenhead-ruudusto. Hyväksy asetukset jolloin palaat itse karttaikkunaan. Tämän jälkeen voit etsiä sijaintisi joko klikkailemalla karttaa ja muuttamalla mittakaavaa, tai valitsemalla sivu Nimet ja osoitteet / Names and Addresses. Osoitehakuun syötät vain osoitteesi (esim. Yliopistokatu 40) ja saat kartan alueesta. Karttaan on merkitty ruudut (esim. KP25RB) jota tarvitset kisassa.
Tietysti voit mitata sijaintisi esim. GPS:n avulla ja muuttaa koordinaatit Maidenheadiksi vaikkapa osoitteessa http://www.viestikallio.fi/tools/kkj-wgs84.php?LANG=en.
Etäisyyksien laskentatapa ruutujen perusteella
Helpoiten etäisyydet osaa laskea tietokoneistettu logiohjelma, mutta joskus paperilogi on myös käytännöllinen. Etäisyydet voit laskea esim. www-sivulta http://www.chris.org/cgi-bin/finddis. Syötä vain ruutuihin molemmat lokaattorit, ja saat tulokseksi etäisyyden 10 metrin tarkkuudella. Huomaa, että tarvitset etäisyystietoa vain kilometrin tarkkuudella!
Lisäksi on olemassa lukematon määrä DOS, Windows ja Linux- ohjelmia, jotka tekevät laskutoimitukset kotikoneella. Käsin laskemista en suosittele.

Loginkirjoitus paperilla

Lataa seuraavasta tyhjä logilehti ja esitäytetty logilehti PDF-muodossa, ja seuraa täyttöohjeita alempaa. Täytetyt logit tulee palauttaa määräajassa (yleensä viikon kuluttua kisasta) logien tarkastajalle. Suositellaan kuitenkin sähköistä (emaililla) tapahtuvaa palauttamista tarkistuksen nopeuttamiseksi ja varmuuden lisäämiseksi.

Yhteenvetotiedot (täytetään kisan jälkeen)

Kenttä Täyttöohje
Callsign Asematunnus, mitä käytetty kisassa.
Total points Pisteet yhteensä (eli yhteyspisteet + ruutupisteet, "lopputulos").
WW-loc WW-lokaattoriruutu jossa oltu kisan aikana (yhteensä kuusi merkkiä).
Number of QSO's Yhteismäärä montako yhteyttä pidetty. Tästä on vähennettävä mahdolliset duplikaatit.
Best QRB km = kuinka kauas pisin yhteys oli
stn = vasta-aseman tunnus

Yhteys- ja yleistiedot

Kenttä Täyttöohje
Contest Kisan nimi, esim. "VHF-testi marraskuu 2001".
Section Kilpailuluokka, tarkista säännöistä mitä luokkia kisassa on, tiistaisten VHF- ja UHF-testien sarjat ovat "Yleinen" (CW, SSB ja FM-modet sallittuja) ja "Fone" (vain FM ja SSB sallittuja, eli vain puheella pidettyjä yhteyksiä). Osallistumissarjan voit päättää kun olet aluksi työskennellyt kisan; jos et saanut yhtään sähkötysyhteyttä, niin sitten voit olla mukana "Fone"-sarjassa.
Date Kisan päivämäärä.
Name of opr Operaattorin nimi, jos kerhoasema, niin "vastuunkantajan" nimi ja kutsu.
Postadr Postiosoite, minne palkinnot voi lähettää :)
QTH Osoite mistä kisa workittu, jos sama kuin postiosoite niin mainitse tässä silti.
Long Workkimispaikan maantieteelliset koordinaatit, itäistä pituutta.
Lat Workkimispaikan maantieteelliset koordinaatit, pohjoista leveyttä.
TX PA W out = lähettimen ulostuloteho
type = mahdollisesti tehovahvistimen ("linukan" yms.) tyyppi
Jos et ole varma, ei ole pakko täyttää. Nämä kentät vain antavat lisätietoa esim. poikkeuksellisen hyvän kelin olemassaolosta, jos pienillä tehoilla saadaan hyvin pitkiä yhteyksiä jne.
RX first RF = mahdollisen esivahvistimen tyyppi
Jos et ole varma, ei tarvitse täyttää.
Ant Antennityyppi ja koko, esim. "14 elementtinen yagi", "1/4 aallon piiska", "dipoli", "käsikapulan pamppu" tai "16 el yagi x 4".
Height asl Antennin korkeus merenpinnasta (ei siis maanpinnasta), voi antaa vain arvion jos ei ole varma.

Logirivit

Kenttä Täyttöohje
Date Päivämäärä (riittää kun laittaa ensimmäiselle riville).
UTC Yhteyden aloitusaika UTC-aikana (kesäaikaan Suomen aika-3 tuntia, talviaikaan Suomen aika-2 tuntia). Minuutin tarkkuudella, ja "jos ei ihan osu jokainen sekunnilleen niin ei se haittaa".
stn Vasta-aseman tunnus sellaisena kuin hän sen sanoo, eli /P, /M, /9 yms. mukaan.
rprt sent Lähetetty raportti RS(T), yleensä 59(9) jos yhteys on "täydellinen", kohinaa ei ole jne. Numerot siis merkitsivät:
R = luettavuus (readibility), miten hyvin "saa selvää".
S = signaalin voimakkuus (signal strength), Mopeissa yms. pitää arvioida, jos lähes kohinaton, niin 9, jos "vähän kohinaa", niin 5, jos paljon kohinaa, niin 1 jne.
T = sähkötyksen puhtaus (tone), ei anneta puheyhteyksillä.
Lisäksi voidaan käyttää lisämerkkiä A jos aurorayhteys (revontuliheijastuma). Aurorayhteydestä ei tarvitse välittää, auroraa ei voi oikein workkia "vahingossa" :)
rprt rcvd Saatu raportti, eli se mitä vasta-asema antaa yhteyden aikana. Samaan tapaan kuin annettu raportti.
WW-loc Vasta-aseman WW-lokaattori (kuuden merkin tarkkuudella). Tämän lokaattorin perusteella lasketaan etäisyys, eli vaikka "oikea" välimatka olisi 100m niin laskennallinen välimatka on lokaattoriruutujen keskipisteiden välimatka (eli n. 5km).
band Taajuusalue, siis 144MHz, 432MHz jne. Annetaan yleensä vain taajuusalueen alin taajuus.
mode Käytetty lähetelaji, CW, SSB tai FM. Mopeilla FM, multimoderigeillä sitten mahdollisesti SSB tai CW.
QRB Etäisyys vasta-asemaan, kannattaa laskeskella vasta kisan jälkeen.
points Yhteyden tuomat pisteet, siis pelkät etäisyyspisteet. Yleensä sama kuin QRB (alle 10km yhteyksissä kuitenkin 10 pistettä). Tähän ei merkitä lokaattoribonuspisteitä.
don't fill Jätä tyhjäksi, login tarkistaja täyttää.

Alarivit

Kenttä Täyttöohje
sum of pts Pelkistä yhtyksistä saatu loppusumma (siis koko "points"-sarake yhteenlaskettuna).
Countries Wkd Mihin maihin pidetty yhteyksiä, jos vain kotimaanyhteyksiä niin "OH" ja sillä selvä.
Number of sq's wkd Moneenko ruutuun pidetty yhteys. Ruutu määritellään lokaattorin neljän ensimmäisen merkin perusteella, eli KP25RA ja KP25ST ovat samaa ruutua, mutta KP25RB ja KP24RB ovat eri ruutua. Näistä tulee sitten ruutubonuksia, jotka lasketaan mukaan yhteispisteisiin.
Date "Kuittauspäivämäärä", milloin allekirjoitettu. Voi laittaa paikkakunnankin sangen wirallisen luonteen varmistamiseksi.
Signature Allekirjoitus.

Pistelasku

Tämä osuus on kirjoitettu "hyvässä uskossa". Kisan säännöt ja pistelasku voi vaihtua, joten tarkista voimassaoleva pistelasku kisan virallisista säännöstä.

Tämä pistelaskuohje koskee vain tiistaisia VHF- ja UHF-testejä, ei torstaisin olevia Tietoliikenneluokan aktiivisuuskisaa!

Yhteyspisteet
Jokainen kilometri yhteysetäisyydessä (QRB) tuottaa yhden pisteen. Alle 10 kilometrin yhteys tuottaa 10 pistettä. Etäisyys lasketaan ruutujen (kuusi merkkiä) keskipisteiden välillä esim. tietokoneohjelmalla.
Ruutupisteet
Jokainen erillinen ruutu (neljä ensimmäistä lokaattorin merkkiä) tuottaa bonuspisteitä; VHF:llä 500 pistettä, UHF:llä 300 pistettä.
Merkitse logiin jokainen uusi ruutu selvästi. Esim. rengasta sarakkeesta "WW-loc" aina ensimmäinen yhteys kuhunkin ruutuun tai käytä yliviivauskynää tms.
Duplikaatit
Jos kisassa ei saa pitää samaan asemaan kahta yhteyttä, ei myöskään logissa saa näitä esiintyä. Jos vahingossa olet pitänyt kaksi yhteyttä, viivaa yli (älä pyyhi) yhteys ja jätä se huomioimatta pistelaskussa.
Keskeneräiset yhteydet
Jos kaikkea tietoa ei vaihdeta aseman kanssa (esim. akku loppuu kesken kaiken, kun lokaattoria ei vielä ole annettu), on mahdollinen yhteydenalku merkittävä kuitenkin logiin. Tällaisista yhteyksistä saa 0 pistettä, ja sekin on merkittävä logiin. Ruutupisteitä ei tietenkään saa tällaisesta yhteydestä.

Kun logi on asianmukaisesti täytetty / puhtaaksikirjoitettu, on aika tarkistaa kisan säännöistä minne se pitää toimittaa ja mihin mennessä. Sitten vain logi postiin ja odottelemaan tuloslistan julkaisua. Kavereille retostellaan tuloksilla toki heti kisan jälkeen, ja toivotaan että yhtään yhteyttä ei hylätä (esim. väärin kirjoitettu vasta-aseman lokaattori tai raportti aiheuttaa pistemenetyksiä).

Loginkirjoitus tietokoneella

Loginkirjoitukseen kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää tietokonetta. Tällä menetelmällä saat helpoiten lopullisen, selkeän login aikaiseksi, ja sen lisäksi saat lähetettyä login tarkistettavaksi sähköpostilla. Lisäksi kisan aikana saat selville suunnan vasta-asemaan, ja parhaat ohjelmat osaavat jopa kääntää antennisi oikeaan suuntaan automaattisesti.

Kannattaa kuitenkin huomioida, että tietokoneella logia kirjoittaessa voi tulla workkimisolosuhteisiin huononnusta mm. monitorin aiheuttaman säteilyn johdosta. Jos tietokone aiheuttaa häiriötä (lähinnä vastaanottoon) kannattaa miettiä olisiko se paperi parempi vaihtoehto; tai tietysti tietokoneen häiriöiden minimoiminen vaikkapa alumiinifolion avulla...

Logiohjelmalle on tärkeintä, että se osaa tulostaa login REG1TEST-muodossa (.EDI-pääte). Jos haluat tietoa tiedostomuodosta, speksit löytyvät osoitteesta http://www.eit.cph.ih.dk/edrvhf/reg1test.htm, joten voit vaikka kirjoittaa oman logisoftan.

Logiohjelmia on lukusia eri käyttöjärjestelmille. "Suosituimpia" lienevät DOS-ympäristössä pyörivät TacLog (OZ2M, ilmainen) sekä varsinkin Ruotsissa ja Norjassa yleinen Logger (SM0LCB, ilmainen). Lisäksi Windows 95/98-ympäristöön olen kuullut suositeltavan OHTestLog -softaa.

TacLog on hyvä peruslogiohjelma, joten käsittelen hieman sen käyttöä.

TacLog - käyttöönotto

  1. Pura lataamasi paketti haluamaasi väliaikaishakemistoon.
  2. Aja komento
    !install.bat [hakemistonimi]
    jolloin TacLog asentuu annettuun hakemistoon.
  3. Aja komento
    taclog.exe
    käynnistääksesi TacLogin.
  4. Suoritetaan asetusten muuttaminen (tarkistithan kisan säännöt, jotta et muuta tässä ohjeessa mahdollisesti oleville "vanhoille (v. 2001)" pistelaskusäännöille?)
    1. 5: Change set-up
    2. 1: Change custom settings
      Käy läpi kohta kohdalta avautuva ruutu. Jokaisessa kohdassa saat apua painamalla F1. Oman mieltymyksesi mukaan voit tehdä monia muutoksia, mutta ennenkaikkea seuraavat kohdat ovat tärkeitä tai hyödyllisiä:
      • Use band-dependent test defaults file, Y/N > Y
      • QSOs between auto back-up, 0...999 (0=none) > 1
      • Time zone rel. to Greenwich, +east -west > +2 talviaikaa, +3 kesäaikaa, 0 jos pidät tietokoneen kellon UTC-ajassa
      • Default EDI file type, 0..5 > 1(REG1TEST -format)
    3. 5: Change test defaults
      C: 144 MHz
      Tälle sivulle ei kannata tehdä muita kuin seuraavat muutokset (perusasetukset ovat oikeat). Mikäli teet muutoksia, ole varma mitä teet (tällä sivulla voit sotkea pistelaskun ja vaikeuttaa login täyttöä)!
      • Own callsign > Oma kutsusi...
      • Own World Wide Locator, AA00AA(00)..RR99XX(99) > Oma lokaattorisi, kuudella merkillä
      • QSO-points calculation method, 1..12 > 8
      • Bonus per each new WWL, 0..100 (0=no bonus) > 500
    4. 5: Change test defaults
      D: 432 MHz
      Tälle sivulle tehdään samat muutokset kuin edellisessä kohdassa, paitsi:
      • Bonus per each new WWL, 0..100 (0=no bonus) > 300
    5. Vaihda tarvittaessa muidenkin bandien asetuksia niiden tarvitsemalla tavalla (katso kisojen sääntöjä).
    6. 6: Change summary defaults
      Muuta alavalikoista asematunnus, oma nimesi, asemasi kalusto yms. vastaamaan omia tietojasi. Voit jättää kentät tyhjäksi, josita et ole varma (näillä ei ole merkitystä kisan ja login kirjoittamiseen muuta kuin informaatiomielessä).
    7. 7: Make polar maps
      Anna oma lokaattoriruutusi, niin kone laskee kartat alueestasi ja osaa esittää workkimasi yhteydet kartoille piirrettynä. Muuta myös Show borders ja Show lakes Y:ksi, jolloin kartat selkeytyvät. Hitaalla koneella karttojen lasku voi viedä minuutteja... Tämä ei ole pakollinen toimenpide, mutta voit katsoa vasta-asemiesi sijaintia kartasta kisan aikana tai sen jälkeen, jos haluat.

TacLog - käyttö kisassa

Harjoittele TacLogin käyttöä kuivaharjoitteluna ennen varsinaista kisaa, tai kirjoittele vaikka paperilogisi puhtaaksi ennen reaaliaikakäyttöä. Näin opit käytön ennen varsinaista kisaa. Muista myös, että F1 antaa apua kulloinkin valittuna olevasta kohteesta!

Kisa aloitetaan päävalikon uudella sivulla 1: Start contest from scratch Tämän jälkeen valitaan bandi (C = 2m kisa, D = 70cm kisa), tarkistetaan asetukset (jotka pitäisi olla edellä asetellun mukaiset), syötetään oikea päivämäärä ja kellonaika sekä syötetään kommentiksi vaikkapa kisan nimi ja operaattori.

Tarkista, että pääruudun ylälaidassa kutsu, lokaattoriruutu ja kellonaika (UTC-aikaa, ei siis Suomen aikaa vaan 2 tai 3 tuntia vähemmän, riippuen vuodenajasta) on oikein.

Muista tarkistaa mikä on alalaidassa näkyvä lähetelaji, oletusarvo 7 - Auto. Vaihda tämä oikeaksi painelemalla F7 -näppäintä!

Vasta-asemien tiedot voidaan syöttää vapaavalintaisessa järjestyksessä syöttökenttään. Voit painaa enteriä eri syötteiden tai syöttöryhmien välissä. Kellonaika määräytyy logiin saadun raportin syöttämisen yhteydessä, eli voit kirjoitella esimerkiksi lokaattorin ja tunnuksen, sekä raportin jonka aiot antaa ennen varsinaista yhteyttä.

Antamasi raportti erotetaan saadusta raportista lisäämällä s raportin perään, siis 59 on "saatu 59", 59s on "annettu 59".

Esimerkki
Pidät yhteyden FM-lähetelajilla OH8TA:n kanssa, lokaattori (WWL) KP25RB, annettu raportti 59 ja saatu 44.
Voit syöttää tiedot kerralla:
OH8TA KP25RB 59S 44 [enter]
Tämän jälkeen (kun kaikki tarvittavat tiedot on annettu) ohjelma kysyy ovatko tiedot oikein, vastaamalla Y yhteys tallettuu logiin.
Voit antaa myös tiedot paloissa ja kirjainkoista välittämättä:
Oh8tA [enter]
Kp25rb [enter]
(tällöin saat näytölle yhteyden pisteet (Points, sama kuin etäisyys asemaan) sekä suunnan (QTF, suunta asteina omasta paikastasi katsoen)) mutta sinun tulee syöttää vielä raportit:
59s 44 [enter]
jonka jälkeen ohjelma kysyy onko kaikki oikein.

Jo pidettyjä yhteyksiä pääset editoimaan nuolinäppäimillä valitsemalla yhteyden ja painamalla enteriä (listasta pääset pois esc-näppäimellä). Tärkein ja yleisin editoitava kohde on Modes TX/RX joka on voinut "unohtua" vääräksi. Numero tarkoittaa 1=SSB, 2=CW ja 6=FM.

Mikäli yrität syöttää samaa asemaa kahdesti kisan aikana varoittaa ohjelma tästä. Pääset pois varoituksesta valitsemalla Clear jolloin palaat tyhjälle logiriville. Mikäli kisan sääntöihin kuuluu työskennellä samaa asemaa useammin, voit tehdä "pikaerotuksen" esimerkiksi syöttämällä asematunnuksen perään /TOINEN. Tällöin kannattaa muuttaa lopuksi käsin toinen yhteys oikealle kutsulle, tai lukea ohjelman käyttöohjeita ja säätää kaksi kutsua samaan asemaan sallituksi. (Ja ilmoittaa minulle e-maililla miten se tapahtuu, niin lisään sen tähän :)

Logiohjelmaa oppii käyttämään (yllättäen) käyttämällä ja kokeilemalla. Seuraa kisan aikana että listassa näkyvät tiedot ovat oikein, ja pisteet näyttävät järkeviltä. Hiljaisina hetkinä voit katsoa saavutustasi siihen saakka painamalla Shift+F2 jolloin voit mm. katsoa workkimiesi asemien määrää ilmansuunnittain, tai karttaa workkimistasi asemista. Hyvin pitkät yhteydet yhteen suuntaan kielivät poikkeuksellisesta etenemisolosuhteista, ja kannattaa yrittää työskennellä samasta suunnasta mahdollismman monta asemaa ennen kuin alkaa miettimään mistä etenemisilmiö johtuu.

Kun olet pitänyt kaikki haluamasi yhteydet (eli kisa on päättynyt) paina F10 ja poistu loginkirjoituksesta.

TacLog - kisan jälkeiset toimenpiteet

Voit editoida tai jatkaa loginkirjoitusta päävalikon 2: Continue contest on old data-valinnalla jolloin joudut määrittelemään taajuusalueen (C=2m, D=70cm) ja päivämäärän listasta. Kun kaikki logimerkinnät ovat varmasti oikein

  • 4: Post contest data work
    1: Log and print
    1: Make log, dupe, raw and report
    Valitse taajuusalue ja päivämäärä sekä määrittele aseman loput tiedot (esim. kilpailuluokka Section, käytetyt lähetelajit Mode ja aseman tiedot).
  • Poistu TacLog-ohjelmasta (palaa esc-näppäimellä päävalikkoon saakka ja poistu F10-näppäimellä).
  • Mene logihakemistoon (esimerkiksi 2m testissä joka on pidetty 6.11.2001 [TacLog-hakemistosi]\TL_C_144\TL011106\)
  • Hakemistosta löytyvä .EDI -tiedosto tulee lähettää login tarkastajalle (tätä kirjoittaessa tiistaisten kilpailujen logit lähetetään osoitteeseen vhfcontest @! sral.fi) mahdollisimman informatiivisesti nimettynä (esim. asematunnus ja päivämäärä, OH8T_061101.EDI). Tätä kirjoittaessa on logintarkastajalla automaattivastaus, eli kirjoittamalla VHF/UHF sähköpostin otsikkoon, saat vastauksena vahvistuksen logisi saapumisesta.
  • Hakemistossa löytyy myös kymmenen parasta yhteyttä ja lopputulos .HTM-tiedostona, jonka voi laittaa suoraan omalle www-sivulleen. Samoin yhteenveto ja parhaat yhteydet ovat tekstimuotoisena .RPT-tiedostossa. Login tarkastaja tarvitsee kuitenkin kaikki tiedot, jotka ovat .EDI -tiedostossa! Lähetä siis tämä ja vain tämä tarkastajalle!
  • Manuaalisesti täytetyn esimerkkilogin vastaavat sähköiset versiot näyttävät tältä:

Taajuusjako

Kisojen säännöissä velvoitetaan noudattamaan IARU:n bandijakoa. Kokonaisen bandinkäyttösuosituksen näet täältä.

Yleensä kannattaa työskennellä "mahdollisimman lähellä keski- tai kutsutaajuutta, ei kuitenkaan juuri ao. taajuudella vaan sen vieressä. Samoin kuunnella kannattaa juuri näiden taajuuksien ympäristössä.

Kisojen aikana on sallittua työskennellä seuraavilla taajuusväleillä (taajuudet FM:llä kanavan taajuuksia, eli saa työskennellä kaikilla taajuusvälin taajuuksilla):

2m / 144MHz alue
Taajuudet Lähetelaji Huom!
144.035-144.150 CW Keskitaajuus 144.050
144.150-144.400 SSB Keskitaajuus 144.300
145.200-145.5825 FM Kutsukanava (kielletty taajuus) 145.500
70cm / 432MHz alue
Taajuudet Lähetelaji Huom!
432.000-432.150 CW Keskitaajuus 432.050
432.150-432.500 SSB (myös CW) SSB keskitaajuus 432.200
433.400-433.575 FM Kutsukanava (kielletty taajuus) 433.500
433.600-434.5825 Kaikki lähetteet Harvoin käytössä

Kisayhteyksien pitäminen

Ensimmäinen vinkki: kuuntele ensin muutama kisayhteys "muiden pitäminä" ja matki siitä.
Toinen vinkki: älä arkaile, kokeile, huuda kutsuasi, käytä selkeää ja voimakasta komentoääntä.

Kisoissa on karkeasti arvioiden "kutsujia" ja "vastaajia". Hyvään tulokseen pääsee kun osaa yhdistellä näitä molempia puolia, eli silloin kun vastaajia löytyy, kutsuu itse yhdellä taajuudella, mutta jos vastaajia ei ole kuulolla, kuuntelee itse eri taajuuksilla missä olisi joku toinen kutsuja.

Yhteyksiä pidetään pääsääntöisesti samanmaalaisiin asemiin, mutta varsinkin tiistaisin on paljon pohjoismaalaisia asemia äänessä omissa aktiivisuuskisoissaan (joissa on lähes samat säännöt). Yhteyksiä saa pitää kaikkien mahdollisten asemien kanssa, mutta kilpailuyhteyteen sinun tulee saada heiltä sekä raportti että lokaattoriruutu selville. Luonnollisesti vain suorat yhteydet hyväksytään, ja aktiivisten toistinasemien (ripiitterien) sekä kutsukanavien käyttö on kielletty (tämä lähinnä senkin vuoksi, että ei pakoteta kisasta kiinnostumattomia kuuntelemaan tuntikausien "kilpakutsu, kilpakutsu..." -huutoa).

Yhteyksiä saa pitää sähkötyksellä (CW), yksisivukaistalähetteellä puheella (SSB) ja taajuusmodulaatiolla puheella (FM). Nyrkkisääntönä on, että FM kantaa lyhyimmän matkan, SSB hieman pidemmälle (n. kaksinkertaisen matkan) ja sähkötys vielä pidemmälle (mahdollistaa mm. revontulityöskentelyn, joten yhteyspituudet voivat olla tuhansia kilometrejä). Mutta jo pelkkä FM kantaa hyvällä antennilla ja hyvällä laitteella uskomattoman pitkälle!

Mitään sangen wirallista kaavaa ei ole olemassa miten yhteys pitää pitää. On kuitenkin muodostunut käytännöksi seuraavankaltainen järjestys (puheella) kisayhteyden suorittamisessa.

Seuraavassa esimerkissä OH8T toimii kutsujana ja OH8GBP/P vastaajana. soveltaen esimerkin avulla voi ajatella mitä tahansa yhteyttä kuvaamaan. Huomaa eri vaiheissa kirjaimet on annettu joko puheella tai puheaakkosilla, tällä ei ole merkitystä kunhan tieto kulkee perille. Ennemmin kannattaa käyttää puheaakkosia (aarne, bertta, celsius...) jos ei ole ihan varma yhteyden laadusta. Puheaakkoset löytyvät mm. täältä.

Yhteysosuus Kutsuja Vastaaja
Kutsu
Lyhyet, ytimekkäät kutsut. Jos vastausta ei tule, kutsutaan uudelleen.
Kilpakutsu, kilpakutsu tässä oo hoo 8 tyyne, oo hoo 8 tyyne, kilpa! [ei vastausta n. 10 sekunnissa]
Kilpakutsu, kilpakutsu tässä otto heikki 8 tyyne, oo hoo 8 tyyne, kilpakutsu!
Vastaus / plokkaus
Sanotaan vain selkeästi oma kutsu. Jos toinen ei saanut selvää, hän kyllä kysyy esim. "Kuka oli?" tai "QRZ?". Jos hiljaisuus jatkuu (n. 10 sekuntia) voidaan toistaa oma kutsu hitaasti ja rauhallisesti.
Jos toinen ei kuullut mitään, hän kutsuu uudelleen kisakutsua. Ei kannata pelätä kysyä tai antaa toistoa; jos et saanut kaikesta selvää niin sitten toistetaan, ei se ole sen kummallisempaa!
Oo hoo 8 gideon bertta paavo kautta paavo.
Yhteyden pitäminen
Kutsuja olettaa tietysti, että vasta-asema tietää hänen kutsunsa kun vastasi, joten sitä ei kannata kutsujan toistaa.
Oo hoo 8 gideon bertta paavo kautta paavo, tässä oo hoo 8 tee. Raporttisi on 59, 59 lokaattorissa kalle paavo 25 risto bertta, koo pee 25 risto bertta. Onko rookeri?
Oo hoo 8 tyyne, tässä oo hoo 8 gee bee pee kautta pee. Kaikki rookeri, kaikki rookeri. Sinä tulet 59, 59 ruutuun kalle paavo 25 risto eemeli, koo pee 25 risto eemeli. Otappa sinnepäin.
Loppukuittaukset
Kutsuja ei enää kannata toistella kun kumpikin on jo ne antanut ja raportit vaihdettu; vahvistetaan vain yhteyden onnistuminen.
Kaikki rookeri, kaikki rookeri. 73 ja menestystä kisaan.
Hei hei, 73!
Ja olikos muita kuulolla, tässä oo hoo 8 tyyne? [ei vastausta 10 sekunnissa]
Kilpakutsu, kilpakutsu, tässä oo hoo...

Alussa (ja miksei myöhemminkin) kannattaa olla oma lokaattori, kutsu yms. kirjoitettuna paperilapulle. Ja mitä tahansa tapahtuukin, ei paniikkia! Kuuntele rauhassa ennen vastaamista vasta-aseman kutsu ja pidä yhteys rauhalliseen tahtiin; mitään "turhaa jorinaa" kannattaa välttää elleivät molemmat asemat selkeästi halua vaihtaa muitakin kuulumisia (kuten sää, kisayhteyksien määrä, millaiset radiokelit on ollut jne.) Harrastushan tämä vain on!

Kisayhteyksien pitäminen kehittyy ajan myötä sujuvammaksi ja sujuvammaksi, joten ei kannata pelätä epäonnistumisia. Ensimmäiset pari kisaa on yleensä paras yrittää vain workkia ne mitä helpoiten saa keskittyä loginkirjoittamiseen yms. "oheistoimintaan".

Monasti voimakkaita asemia on yrittämässä monta muutakin asemaa. Tällöin kannattaa vain huutaa omaa kutsuaan aina kun asema kysyy "oliko muita kuulolla", "QRZ?" tms. Kun voimakkaimmat asemat on työskennelty, niin sitten ao. asema kuulee pienemmälläkin teholla tulevat asemat. Samoin asemat voivat jakaa vuoroja, tyyliin: "siellä oli OH8GBP/P, odota, workin ensin OH9KBB:n kanssa". Tällöin odota rauhassa että edellinen yhteys on alta pois ja sitten pääset itse asiaan.

Hyvin lyhyesti taktiikasta: yleensä kisan alussa työskennellään FM:llä "niin pitkään kuin asemia riittää". Tämän jälkeen siirrytään SSB/CW -työskentelyyn, mutta asemien loppuessa palataan aina aika-ajoin FM:lle. Eli pelkän FM-radion kanssa kannattaa olla valmis heti kisan alussa. Mikäli kisan alkuaikana on revontulia yms. "erikoisuuksia" niin silloin voidaan siirtyä suoraan SSB/CW:lle, mutta tätä tapahtuu kohtuullisen harvoin (1-2 kertaa vuodessa).

Tietoliikenneluokan aktiivisuuskilpailun poikkeukset

Jokaisen kuun kolmantena torstaina käydään Tietoliikenneluokan aktiivisuuskilailu ja tässä yhteydessä muille kuin tietoliikenneluokkalaisille tarkoitettu UHF-torstai. Tämän kisan säännöissä on joitakin poikkeuksia tiistaisiin UHF-testeihin verrattuna. Kisa käydään 70cm:n taajuusalueella.

Oheiset poikkeavuudet ovat voimassa vuonna 2001, tarkista uudet säännöt vaikkapa SRAL:n www-sivuilta.

Operaattorien määrä
Kisassa saa olla vain yksi operaattori, eli esim. kerhoasemilla ei saa olla useampaa workkijaa.
Kilpailusarjat
Multimodesarja (CW+SSB+FM) ja FM-sarja
Tietokonelogiformaatti
Tietokonelogina ei kelpaa REG1TEST-formaatin mukainen logi, mutta tekstimuotoinen tuloste logista kelpaa. Samoin normaalille paperilogipohjalle laadittu logi kelpaa.
Raportti
Normaalien RST- ja lokaattoriraporttien lisäksi vaihdetaan kuntanumero. Kuntanumerot löytyvät esimerkiksi täältä.
Yhteyksien määrä samaan asemaan
Saman aseman saa työskennellä kisan aikana kahdesti, mutta kummallakin kerralla eri lähetelajilla (esim. FM+SSB, FM+CW tai SSB+CW).
Pistelasku
Pisteitä etäisyydestä (1piste/km, vähintään 10 pistettä/yhteys) ja ruuduista (300 pistettä/ruutu) kuten UHF-testissäkin. Lisäksi 100 pistettä/kunta.

TacLog-ohjelman asetusmuutokset

Voit tehdä kisan vaatimat asetusmuutokset aloittaessasi uuden kilpailun. Muuta oletusasetuksia:

  • Own optional exchange > oma kuntanumerosi
  • Optional exchange used as QSO exchange > OHC
  • Optional input must be inserted, Y/N > Y
  • Bonus per each new Optional Exchange, 0..1000 > 100

Logia täyttäessäsi kuntanumeron saat syötettyä laittamalla numeron jälkeen pisteen (.), esim.

OH8TA KP25RB 59S 44 824. [enter]
Huomaa, että nyt sinulle on käyttöä kahdesti saman aseman kanssa työskentelystä, mutta TacLog ei sitä salli ellei käytä toisen yhteyden perässä esim. /TOINEN erotusta kutsussa. Poista nämä "erikoismerkit" käsin .LOG -päätteisestä logitiedostosta ennen lähettämistä.

Kuinka huijaan?

Kisassa, kuten missä tahansa kisassa, on montaakin moninaisempaa tapaa huijata menestyäkseen paremmin. Voit napostella esimerkiksi amfetamiinia tai muita piristeitä pysyäksesi valppaampana kisan ajan, tai voit tyytyä vain logisi modifiointiin. Seuraava kysymys tietysti on, että mitä järkeä siinä on. Mutta kerrotaanpa nyt sitten muutamia vinkkejä, niin tiedät minkä takia radioamatöörikilpailussa luotetaan toisiin ja miksi kukaan ei tietenkään käytä "kiellettyjä keinoja".

Skedien sopiminen ja kielletyt taajuudet
Suoranaisesti skedien (eli ennalta sovitun yhteyden pitämistä) sopimista ei ole kielletty, mutta joskus niiden sopiminen voi olla hyvän kilpailuhengen äärirajoilla. Kaverin muistuttaminen puhelinsoitolla "mikset sä oo äänessä taajuudella xxx" on varmasti vielä ihan hyvä aktiviteetin nosto, mutta "mä oon ruudussa xxxxxx taajuudella xx ja annan sulle raportin 55, tuu ääneen!" alkaa olla jo rajoilla...
Vaikka aktiivisten toistinasemien ja kutsukanavien käyttö on kielletty, niin itseään voi toki mennä mainostamaan paikalliselle toistimelle ja pyytää kavereita suoralle taajuudelle antamaan pisteitä. Tietysti voi soitella hieman kauempana asuville kavereille ja pyytää heidät ääneen muutamien lisäpisteiden toivossa.
Vasta-aseman tietojen hankkiminen muuten kuin radioitse
Kisoihin osallistuvat yleensä samat amatöörit, samoista sijaintipaikoistaan, joten kerran kisan hyvin workkimalla tietää suurimman osan asemien lokaattorit. Osa logiohjelmista osaa jopa suositella aseman lokaattoria omasta tietokannastaan.
Samoin OH-callbook antaa kutsua vastaan arvokasta tietoa aseman mahdollisesta osoitteesta, jonka jälkeen kannattaa käydä vaikkapa Karttapaikan sivuilta etsimässä osoitetta vastaava lokaattoriruutu.
Samoin kutsua vastaan saa hyvän arvauksen lokaattorista myös Buckin Hamcall-palvelusta.
Kannattaa myös tarkastaa joko vasta-asema on ilmoittanut lokaattorinsa www-sivuillaan. SRAL:n jäsenten kotisivut löytyvät SRAL:n www-sivuilta.
Avusteiset yhteydet
Vaikka et itse kuulisikaan sinulle annettua raporttia, niin ehkä kaverisi kuuli. Joku toinenhan voi välittää hyvin että sait raportiksi 59 vaikket kuullut pihaustakaan. Raportit välittyvät auliisti mm. IRCnet-kanavan #ham.fi välityksellä.
Ylimääräiset logimerkinnät
Ajattele kuinka näppärää on laittaa kavereiden kanssa pidetyt yhteydet logiin, vaikka kaverilla ei olisi edes radiota! Arvoa lisää vielä jos kaveri on harvinaisessa ruudussa muutaman sadan kilometrin päässä.

Näitä huijausmenetelmiä käyttäen tuskin jäät helposti kiinni, jos olet varovainen. Ei logintarkastaja tai kanssakilpailijat jaksa alkaa pilkuntarkasti tarkistamaan jokaista yhteyttäsi, ja joissakin huijausmuodoissa voit jopa pyytää toista asemaa valehtelemaan puolestasi.

Yön hiljaisina tunteina onkin sitten aika miettiä oletko huijauksen jälkeen ylpeä itsestäsi. Harrastus tämä vain on, ja jos menestyminen siinä on sinulle niin tärkeää, kokeile vaikka tehdä jotain oikeaa elämäsi eteen; opiskele tai tee töitä, hanki puoliso ja lapsia, menesty muutenkin elämässäsi. Siitä nimittäin on paljon enemmän hyötyä kuin jossain hikisessä radioamatöörikisassa pärjääminen.


© pekka dot pussinen at oulu dot fi